Lauantai aamuna bussi starttasi kampukselta San Franciscoa kohti. Matka oli aika pitkä, about 8 tuntia, mutta tuntu aika lyhyeltä kun oli hienot maisemat matkan varrella.
![]() |
| Matkaeväät kunnossa ;) |
Illalla saavutti San Franciscoon ja pienen etsiskelyn jälkeen päästiin lopulta oikeeseen hotelliin.
Lähdettiin vielä kävelemään kaupungille koko ryhmän kanssa. Tällä kertaa ruokapaikaksi valikoitui italialainen ravintola muutaman italialaisen kanssa, mutta ruoka oli pieni pettymys. Ruuan jälkeen käveltiin mm. Chinatownin läpi ja saavuttiin aukiolle mistä löytyi paljon kauppoja. Kello oli jo yli kahdeksan, joten shoppailuun ei ollut kauheesti aikaa. Ehdittiin käymään Niken isossa kaupassa ja pikkasen macy's:ssä, kunnes kaupat laitettiin kiinni. Loppuaika odoteltiin liidereitä tapaamispaikalla. Tätä ennen olin hukannut kaverit joten hengailin norskien kanssa hetken aikaa :D Joskus kympin aikaan lähdettiin takaisin hotellille, jonne saavuttiin aika myöhään ja porukka oli vähän väsynyttä, ainakin meijän huoneen jutuista päätellen :D
















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti