torstai 7. tammikuuta 2016
Kaupunkiin tutustumista
Sunnuntai aamuna ensimmäinen kohde oli Sanin must see-listalla; tietysti Golden Gate. Meillä oli sillan molemmissa päissä hetki aikaa ottaa valokuvia ennenkö jatkettiin taas matkaa.
Meidän reissu Saniin sattui justiin olemaan samana viikonloppuna kun Pride oli meneillään, joten käytiin katsomassa sitä. Ite en tykännyt tästä osiosta ollenkaan, kadut oli vaan ihan täynnä ihmisiä ja mitään ei nähnyt tai päässyt liikkumaan.
Tän jälkeen meidät vietiin johonkin kaupunginosaan, jossa mentiin heti Whole Foods:iin. Ostettiin tolta vähän ruokaa, mutta todellisuudessa löydettiin itsemme viereisestä mäkkäristä ton jälkeen.... Aateltiin ettei tolla alueella ollut mitään hyviä kauppoja tms. joten vietettiin aika kauan aikaa mäkkärissä, koska ilmainen Wi-Fi :D Vähän ennen bussin tuloa käytiin pikaisesti muutamassa kaupassa ja tultiin tulokseen, että oishan siellä ollut jotain muutakin tekemistä kun istua mäkkärissä :D
Matkalla hotelille jäätiin bussista pois San Franciscon korkeimman mäen kohdalla, käveltiin se ylös ja tultiin alas. Maisemat oli jälleen kerran tosi hienot!
Hotellille takasin päädyttyämme osa lähti bussikuskin kanssa shoppailemaan, mutta kaikki suomalaiset jäi hotellille, koska aikaa oli niin vähän. Illalla meinaan lähdettiin satamaan ja tutkittiin siellä vähän aikaa paikkoja ennenkö mentiin Hard Rock Cafeeseen syömään ja discoilemaan muiden Kalifornian kielimatkalaisten kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti